Karjalan kieltä voi Suomessa opiskella Itä-Suomen yliopistossa sekä vapaan sivistystyön kentällä esimerkiksi kansanopistoissa. Tuusulan opistoon minut houkutteli karjalaa opettamaan opiston rehtori Timo Rusanen keväällä 2021 ja ensimmäiset karjalan kielen ja kulttuurin alkeiskurssit pidin lukuvuonna 21-22.

Opetusmuodoksi valikoitui heti alkuun etäopetus. Tietysti pandemia oli yksi syy verkko-opetuksen valintaan, mutta minulla oli heti aluksi ajatus siitä, että jos opetusta pystytään tarjoamaan ympäri Suomen, kurssit täyttyvät opiskelijoista. Oikeassa olin. Etäopetuksen avulla kynnys aloittaa karjalan kieleen ja kulttuuriin tutustuminen aivan alkeistasolta on matala. Ja juuri matalan kynnyksen kielenopetusta uhanalainen karjalan kieli tarvitsee.

Tuusulan opiston lukuvuoteen 23-24 olemme suunnitelleet taas uudet kurssit sekä syksylle että keväälle. Alkeiskurssi starttaa jo heti elokuussa maanantaina 28.8. Tämä vuoden kursseja on pidennetty kahdeksaan tapaamiseen eli opiskelutunteja on yhteensä 16. Sähköinen materiaali jaetaan kurssin osallistujille. Luvassa on perustason opiskelua, jossa heti alusta lähtien päästään harjoittelemaan puhumista. Kotiläksyt (kodiruavot) kuulustellaan Kahootissa pelaamalla (kizuamalla) ja jokainen opetuskerta päättyy Mišan kulttuurinurkkaan (kul’ttuuračuppuh), jossa luodaan lyhyitä katsauksia keskeisiin karjalaisen kulttuuriin piirteisiin. Kielihän on aina myös kulttuurin ja historian peili.

Marraskuun 6. päivänä sitten starttaa tämän vuoden uutuuskurssi eli ”karjalan kielen ja kulttuurin puhekurssi”. Myös tämä paginakurssi pidetään etänä keskittyen nimensä mukaisesti puhumiseen sekä erilaisiin teksteihin ja audiomateriaaleihin tutustumiseen. Opetuskertoja on yhteensä kuusi ja kurssi päättyy 11.12.

Molempien kurssien opetus tapahtuu Teamsissä maanantai-iltaisin klo 18.30-20. Keväälle tulee sitten myöhemmin ilmoitettavin aikatauluin (tuasen enzargena) identtiset kurssit.

Ilmoittautuminen syksyn kursseille alkaa 15.8. klo 13 sekä puhelimitse että netin kautta. Lisätietoja löydät täältä opiston sivuilta. Olen pitänyt nyt kahden vuoden aikana seitsemän kielikurssia ja jokainen on ollut loppuunmyyty ikäjakauman ollessa 16 – 80+. Jos siis haluat varmistaa paikkasi, kannattaa olla ajoissa liikkeellä.

Tässä vielä tarkemmat kurssikuvaukset aikatauluineen:

Karjalan kielen ja kulttuurin alkeiskurssi 

28.8. – 30.10. ( 8 x 2 t)  Ei opetusta viikoilla 41 & 42

Kurssilla keskitytään karjalan kielen (varsinaiskarjala/eteläkarjala) ja kulttuurin alkeisiin. Kurssin opetuskieli on karjala / suomi. Taitotaso A1

Karjalan kielen ja kulttuurin puhekurssi

6.11. – 11.12. (6 x 2 t)

Kurssilla jatketaan karjalan kielen (varsinaiskarjala/eteläkarjala) ja kulttuurin alkeiden opiskelua ja rohkaistutaan puhumaan! Kurssin opetuskieli on karjala / suomi. Taitotaso A1

Tulgua terveh opastumah čomua karjalan kieldä!

Miša
Mika Saatsi
karjalahipsteri, KM, erityisopettaja, karjalane muzikantti

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *