Säälliset käytöstavat koulun ihmisyyden mittariksi

Elo-syyskuun mediailmatila koulun viitekehyksessä ei ole ollut sieltä hilpeimmästä päästä. Ensin odoteltiin Koskelan surman tuomioita, sitten spekuloitiin tuomioiden kohtuullisuudella ja poikien vankilassa kuntoutumisella ja samaan syssyyn Ilta-Sanomat kertoi moniäänisessä juttusarjassaan: ”Mikä Suomen koululaitoksessa on pielessä?”. Likipitäen kaikki oli pielessä… Väsyneiden opettajien ääni levisi isolla äänitorvella joka kolkkaan. Liikaa kehittämistä, erilaisia oppilaita, resurssien vähyyttä ja hankesulkeisia. Iloitsin siitä, että ratkaisujakin haettiin. Oppilailtakin.

Koskelan surman tutkimuksissa koulu ja oppilashuolto saivat puhtaat paperit. Koulua ja työntekijöitä tästä kuvottavasta väkivallanteosta ei tulla syyttämään. Resurssien riittämättömyyttä sekä aikaa huomata ja olla läsnä peräänkuulutettiin. Vilja-Eerikan tragedian rinnalla Koskelan surmankaan en soisi unohtuvan. On hyvä pohtia ihmisyyttä, moninapaista ja -arvoista aikaamme ja miettiä mikä onkaan sitä, mihin hankesulkeisten sijaan kouluissa pitäisi muistaa osata keskittyä.

Tunnistan tuon opettajien (ja rehtoreiden) huolen. Perustyönkuvassa on tapahtunut valtavia mullistuksia peruskoulun aikana. Mutta mistä syntyy se kuva, että joku muu kuin ”me” kehitämme koulua? Ei kai koulutuspolitiikkamme suuret linjat synny tyhjiössä. Tai emmehän mitenkään voi jättää huomioimatta yhteiskunnallisten muutosten leimaamaa 2020-luvun megatrendien heijastelua sinne kouluunkin.

Onko kaikilla koulun työntekijöillä tieto kehittämisen suunnasta? Miten johdetaan ja miten sitoutetaan? Ministeriöstä Opetushallituksen kautta koulutuksen järjestäjille saakka. Miten yhteinen koulutuspolitiikka kohtaa ruuhka-Suomen ja metsä-Suomen eri kolkat ja erilaiset todellisuudet? Vastuussa olevia tahoja on paljon. Yksittäisen opettajan, rehtorin tai koulunkäynninohjaajan hartioita ei kuuluisi koulun kehittämisellä lyttyyn lyödä. Nyt tuntuu liikaa jäävän kaikenlaista yksittäisen työntekijän rooteliin. Ja yksin ei kukaan jaksa.

Lapsuuden ja nuoruuden kehityspsykologiset suuntalinjat lienevät suurinpiirtein pysyneet samoina koko perusopetuksen olemassaolon. Yhteiskunnallinen ja kulttuuriantropologinen ilmasto sen sijaan on muuttunut valtavasti. Kylä- ja perhekeskeisyydestä olemme pyyhältäneet keskelle vahvaa multi-individualismin kulta-aikaa. Kaikki ovat oikeassa sekä vaativia ja tarvitsevia koko ajan. Kaikkea suvaitaan, paitsi oikeastaan ei ollenkaan heitä, jotka ovat oman ideologiamme vastaapoolia. Media ylläpitää tätä vastakkainajattelua ja koko maailma pyörii kohujen ja julkisuustempausten ympärillä.

Kaiken touhuamisen keskellä on monesti vaarana se, ettemme muista keskittyä niihin tärkeisiin tavallisiin ihmisyyden asioihin. Kehitämme koulutuspoliittiseen strategiaan hyvin sopivia hankkeita, koska valtiojohtoinen rahoitus on jo pitkään ohjannut koulutuspolitiikkaa näin. Etsimme kiivaasti uutta ja unohdamme tärkeimmät. Toinen toisemme.

Hyvät käytöstavat auttavat ihmisten välisissä tilanteissa. Kohtelias kielenkäyttö ohjaa meitä toimimaan muutoinkin toistemme kanssa ihmisiksi. Anteeksipyytäminen ja -antaminen opettavat tekojemme seurausten kohtaamiseen ja kiistojen unohtamiseen. Se mikä on sovittu, siihen ei enää palata. Vaikka olemme eri mieltä, voimme työskennellä yhdessä.

Kiroilevien teinien tai alakoululaisten kiroiluun on puututtava. Ellemme sitten ajattele, ettei siitä ole mitään hyötyä, kun niinhän he puhuvat joka tapauksessa. Tupakointiin kouluaikana on siihenkin puututtava eikä käännettävä selkää tai katsottava sormien läpi.

Tapakulttuuri on murroksessa – sanotaan. On paljon erilaisia arvoja – sanotaan. Minä en tee töitä tuon kanssa – sanotaan. Mihin me haluamme lapsia opettaa ja kasvattaa?

On iso vaara, että näytämme koulussakin lapsille, ettei aikuiset aseta mitään rajoja. Kukaan ei mene rikki rajoista eikä säällisten käytöstapojen opettamisesta ja niihin kannustamisesta. Pitää vain muistaa se, ettei ”hyvät käytöstavat” ole automaattisesti lasten dna:ssa. Näitä pitää oppia ja pitää opettaa. Rajaton koulu ja rajaton yhteiskunta on anarkiaa.

Jokainen koulu rakentaa oman ilmapiirinsä yhdessä. Aikuiset ja oppilaat. Kaikki yhdessä. Säälliset käytöstavat estävät ylilyöntejä ja vähentävät kiusatuksi tulemista. Hyvinvoivassa koulussa viihtyvät oppilaat ja opettajat.

Jokelassa 6.9.2021

Mika Saatsi
@karjalahipsteri