Salla 4.7.21

Vuoden tauko bloggaamisesta päättyy loppukesän haikeudessa. Verryttelin jo keväällä muutaman rivin uusille sivuilleni, mutta säännöllisemmän kirjoittamisen aloitan nyt. Kirjoitin ensimmäisen blogitekstini syyskuussa 2011 ja sen jälkeen säännöllisesti kuukausittain kesäkuuhun 20 saakka. Sairaalareksin ”Kohtaamisia” -blogi oli minulle paikka kommentoida ajankohtaisia asioita opetusalan, erityisopetuksen sekä tärkeiden yhdyspintojen: sosiaali- ja terveystoimen risteyskohdista sairaalareksin näkövinkkelistä käsin.

Opintovapaavuoteni jatkoksi olen tämän lukuvuoden 21-22 edelleen virkavapaalla Tuusulan Kalliomaan koulun rehtorin virasta. Valmistun työnohjaajaksi Helsingin yliopiston HY+ -koulutuksesta kuukauden päästä ja tarkoitukseni on tänä lukuvuonna työllistää itseni työnohjaajana ja kouluttajana. Niistä teemoista infopaketin löydät näiltä nettisivuilta. Uuden äärellä olen monella tapaa… Read more

Karjala ei kadonnut – Suistamo ei sammunut!

Meitä toisen ja kolmannen polven evakkojen jälkeläisiä ajaa eteenpäin kiinnostus oman suvun vaiheisiin ja luopumisen tarinoihin. Voit tulla ehjäksi, kun tiedät kuka olet ja mistä tulet. Mistä me uudet sukupolvet löydämme karjalaisen identiteetin ainekset? Mitä haluamme olla, mitä välittää omille lapsillemme? Mistä rakennamme oman uuden Suistamomme?

Karjalahipsteri ja Uusi Suistamo on podcast, jossa Šuačin Miša kysyy, etsii ja luonnostelee uutta Suistamoa 2020-luvun Suomessa. Podcastin tuottaa Suistamon Perinneseura ry.

Read more

Tulen kasvatuksen kentältä ja opetus- ja johtamistyötäni on jo vuosia ohjannut kognitiivis-konstruktivistinen oppimiskäsitys. Oppija ja opettaja/ohjaaja ovat yhdessä oppimistilanteessa. Oppija rakentaa uuden tiedon ja taidon oman osaamisensa päälle konstruoiden eli hahmotellen ja uutta tietoa entisen päälle kasvattaen. Ohjaaja tukee oppilasta prosessissa ja tarjoaa oppijan oppimistyyliin ja osaamistasoon sopivia rakenuspalikoita, joista oppija itse konstruoi asian eli oppii. Opettaja ei ole tiedon kaataja.

Työnohjaajan ja työnohjattavan (ryhmä tai yksilö) roolit ovat hyvin samankaltaisia. Yhteisen dialogin kautta hahmotetaan työtä, sen perustehtävää ja rakenteita, ymmärtäen samalla myös tunnepuolen vaikutuksen sekä johtamiseen liittyvät elementit. Tämän lisäksi työnohjauksessa on tärkeä hahmottaa koko ympärillä oleva systeemi, koska hyvin moni asia vaikuttaa työn tekemiseen, siitä nauttimiseen ja jaksamiseen.

Yksilö ei ole erillinen soturi shakkipelilaudalla, vaan kaikki nappulat liittyvät yhteiseen työhön. Jokainen työntekijä tuo työhön mukanaan oman historiansa niin työroolissa kuin koko elämäntarinansa. Tietoiset ja tiedostamattomat kokemukset ovat ohjanneet ja ohjaavat meidän valintojamme työssä yksin sekä yhdessä toisten kanssa.

Read more