Prinsessapatsaalla Kellokosken puistossa

On tullut aika kiittää yhteistyöstä. Jätän Kalliomaan koulun rehtorin tehtävät ja suuntaan moninaiseen yrittäjyyteen.

Tulin Kalliomaan kouluun 1998 nuorena erityisluokanopettajana, joka elätteli toiveita oppia ymmärtämään jokin erityisopetuksen osa-alue vähän peruusteellisemmin. Jättäessäni sairaalaopetuksen taakseni, uskallan liittää ammattiini työnohjaaja-STOry:n lisäksi määreen vaativan erityisen tuen asiantuntija.

Työssäni lasten- ja nuorisopsykiatrisen sairaalakoulun rehtorina olen huomannut sen miten elintärkeää eteenpäin menemiselle on luottamuksen rakentamisen taito. Jos haluat saada muutosta, sinun pitää antaa sille mahdollisuus. Sinun pitää luottaa toiseen, valaa häneen uskoa muutokseen ja ohjata pois vanhoista tavoista ja tottumuksista.

On tullut aika kiittää kahdestakymmenestäneljästä vuodesta. Tulin Tuusulan kunnan Kalliomaan kouluun erityisluokanopettajaksi vuonna 1998. Vuodesta 2001 olen toiminut sairaalareksinä. Pitkään työrupeamaan on mahtunut lukematon määrä erilaisia työtehtäviä ja merkityksellisiä kohtaamisia.

Omaan ihmiskäsitykseeni sekä elämänasenteeseeni työskentely moniammatillisessa viitekehyksessä Kellokosken huippuammattilaisten kanssa on jättänyt merkityksellisimmän jäljen. Psyykkisesti oireilevien lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä kanssa työskentely on opettanut paljon kohtaamisen merkityksestä sekä tulevaisuudenuskon luomisen tärkeydestä.

Tunteet ja ajatukset tulevat ja menevät aaltoina, emmekä voi niitä kahlita. Meillä on luontainen halu kuulua ryhmään ja jaamme ryhmässä arvomme sekä moraalimme. Jos työ tai työryhmän arvot tuntuvat vieraalta, on ryhmään sitoutuminen todennäköisesti vaikeampaa tai saattaa jäädä kokonaan syntymättä.

Perusteletko sinä tekojasi kertomalla muille olevasi ”vain tällainen”? Antaako tietty persoonallisuus luvan esimerkiksi laukoa persoonansa suojista mitä vaan sylki suuhun tuo, ”koska minä nyt vaan olen tällainen”?

Valmistuin työnohjaajaksi HY+:n järjestämästä reilun kahden vuoden koulutuksesta 15.9.21. Oma koulutusmatkani oli moninainen matka itseeni. Lopputyöni teoreettisen ytimen muodostivat blogiin kirjatut teesit – ikään kuin muistutukseksi itselleni uudesta ammatillisuudestani.

Elo-syyskuun mediailmatila koulun viitekehyksessä ei ole ollut sieltä hilpeimmästä päästä. Ensin odoteltiin Koskelan surman tuomioita, sitten spekuloitiin tuomioiden kohtuullisuudella ja poikien vankilassa kuntoutumisella ja samaan syssyyn Ilta-Sanomat kertoi moniäänisessä juttusarjassaan ”Mikä Suomen koululaitoksessa on pielessä?”. Likipitäen kaikki oli pielessä… Väsyneiden opettajien ääni levisi isolla äänitorvella joka kolkkaan. Liikaa kehittämistä, erilaisia oppilaita, resurssien vähyyttä ja hankesulkeisia. Iloitsin siitä, että ratkaisujakin haettiin. Oppilailtakin.

Tulen kasvatuksen kentältä ja opetus- ja johtamistyötäni on jo vuosia ohjannut kognitiivis-konstruktivistinen oppimiskäsitys. Oppija ja opettaja/ohjaaja ovat yhdessä oppimistilanteessa. Oppija rakentaa uuden tiedon ja taidon oman osaamisensa päälle konstruoiden eli hahmotellen ja uutta tietoa entisen päälle kasvattaen. Ohjaaja tukee oppilasta prosessissa ja tarjoaa oppijan oppimistyyliin ja osaamistasoon sopivia rakenuspalikoita, joista oppija itse konstruoi asian eli oppii. Opettaja ei ole tiedon kaataja.

Työnohjaajan ja työnohjattavan (ryhmä tai yksilö) roolit ovat hyvin samankaltaisia. Yhteisen dialogin kautta hahmotetaan työtä, sen perustehtävää ja rakenteita, ymmärtäen samalla myös tunnepuolen vaikutuksen sekä johtamiseen liittyvät elementit. Tämän lisäksi työnohjauksessa on tärkeä hahmottaa koko ympärillä oleva systeemi, koska hyvin moni asia vaikuttaa työn tekemiseen, siitä nauttimiseen ja jaksamiseen.

Yksilö ei ole erillinen soturi shakkipelilaudalla, vaan kaikki nappulat liittyvät yhteiseen työhön. Jokainen työntekijä tuo työhön mukanaan oman historiansa niin työroolissa kuin koko elämäntarinansa. Tietoiset ja tiedostamattomat kokemukset ovat ohjanneet ja ohjaavat meidän valintojamme työssä yksin sekä yhdessä toisten kanssa.

Read more
Salla 4.7.21

Vuoden tauko bloggaamisesta päättyy loppukesän haikeudessa. Verryttelin jo keväällä muutaman rivin uusille sivuilleni, mutta säännöllisemmän kirjoittamisen aloitan nyt. Kirjoitin ensimmäisen blogitekstini syyskuussa 2011 ja sen jälkeen säännöllisesti kuukausittain kesäkuuhun 20 saakka. Sairaalareksin ”Kohtaamisia” -blogi oli minulle paikka kommentoida ajankohtaisia asioita opetusalan, erityisopetuksen sekä tärkeiden yhdyspintojen: sosiaali- ja terveystoimen risteyskohdista sairaalareksin näkövinkkelistä käsin.

Opintovapaavuoteni jatkoksi olen tämän lukuvuoden 21-22 edelleen virkavapaalla Tuusulan Kalliomaan koulun rehtorin virasta. Valmistun työnohjaajaksi Helsingin yliopiston HY+ -koulutuksesta kuukauden päästä ja tarkoitukseni on tänä lukuvuonna työllistää itseni työnohjaajana ja kouluttajana. Niistä teemoista infopaketin löydät näiltä nettisivuilta. Uuden äärellä olen monella tapaa… Read more

Karjala ei kadonnut – Suistamo ei sammunut!

Meitä toisen ja kolmannen polven evakkojen jälkeläisiä ajaa eteenpäin kiinnostus oman suvun vaiheisiin ja luopumisen tarinoihin. Voit tulla ehjäksi, kun tiedät kuka olet ja mistä tulet. Mistä me uudet sukupolvet löydämme karjalaisen identiteetin ainekset? Mitä haluamme olla, mitä välittää omille lapsillemme? Mistä rakennamme oman uuden Suistamomme?

Karjalahipsteri ja Uusi Suistamo on podcast, jossa Šuačin Miša kysyy, etsii ja luonnostelee uutta Suistamoa 2020-luvun Suomessa. Podcastin tuottaa Suistamon Perinneseura ry.

Read more